Utashiro: kukkaispojun päällystakki + värjäystä

Noniin, vihdoin päästään klassisen tekopostauksen pariin. Kirjoitan tekopostaukset pariin osaan, sillä jo tähän ensimmäiseen postaukseen tulee paaaljon tekstiä.

Seuraava coni, johon olemme menossa Mourun kanssa, on tottakai Desucon Frostbite. Lisäksi osallistuimme kumpikin pukukisaan, joten seuraavaksi esittelenkin teille kisa-asuni työvaiheita.

Hahmoksi valikoitui lähes automaattisesti Utashiro (Yuugen Romantica), joka on jo hetken aikaan ollut cossisuunnitelmissani odottamassa sitä oikeaa hetkeä. Aluksi ajattelin cossata Munechikaa (Touken Ranbu), mutta se on ollut jo suunnitelmissa viime vuoden puolella ja noh kaikki ei mene aina suunnitelmien mukaan.. Etenkin kun kalliit materiaalit osottautuvat täysin vääränlaisiksi. Joten eipä tee hetkeen mieli edes ajatella koko cossia.

Olin kuitenkin tehnyt jo Munechikan hakamat, jotka ovat siis harmaat. Utashiron hakamat ovat myös harmaat, mutta niissä on tummansininen liukuväri. Houkuttava ajatus päästä ''skippaamaan'' hakamien tekeminen. Päätös oli selvä ja droppasin Munechikan kokonaan ja rupesin työstämään Utashiroa ennenkuin kisailmo ehti ilmaantua. Pääsin hyvin alkuun, vaikka edessä oli vielä pitkä ja kivinen tie.

.........

Työläin vaihe koko asussa on ehdottomasti ollut haori (päällystakki). Kankaana käytin varmasti monille tuttua lonetaa, jonka liukuvärjäsin siniseksi. Mainitkoon että ensimmäinen värjäys erä oli bambu viskoosia, mutta värjäyksestä ei tullut tarpeeksi siistiä ja sininen väri levisi liikaa koko kankaalle. Lonetaan päädyin pienten värjäys kokeilujen jälkeen, koska se nyt sattuu olemaan edullinen ja tuttu kangas. Lisäksi sitä on mukava maalata.

Loneta on puoliksi polyesteriä, joten siihen ei tartu perus kankaanvärjäysaineet normaalisti. Lisäksi siinä on teflon käsittely, joka tekee siitä likaa ja vettä hylkivän. Jos aikoo värjätä lonetaa, suosittelen että sen pesee ensiksi pesukoneessa pesuaineen kera (vaikka parikin kertaa) ja vielä sen ollessa litimärkä, sen voi heittää värjäytymään. On tärkeää että kangas on märkä, väri imeytyy kuituihin paremmin.

Käytän yleensä perus kylmäreaktiivi kangasvärejä. Kaava on kutakuinkin seuraava: väri lisätään kuumaan veteen ja sekoitetaan. Seuraavaksi kangas laitetaan seokseen ja annetaan olla muutaman minuutin. Sen jälkeen lisätään tekstiili suola ja annetaan olla noin 30 minuuttia. Sen jälkeen lisätään sooda ja annetaan olla 45 minuuttia. Sitten kangas huuhdellaan ja pistetään kiehuvaan veteen muutamaksi minuutiksi, jotta väri kiinnittyy ja ylimääräinen väri irtoaa. Kuivattaminen käy parhaiten kuivausrummussa tai ihan pesukoneen linkouksessa. Värjäyksen voi tehdä myös kokonaan pesukoneessa, perus kaupoissa myydään tähän tarkoitettua värjäysainetta ja suosittelenkin niitä lämmöllä, jos on tarkoitus värjätä ihan yksiväristä kangasta. Värjäytyvää kangasta on hyvä sekoittaa useasti/jatkuvasti tasaisen lopputuloksen saamiseksi ja tämän pesukone hoitaa puolestasi.

Itse jouduin kuitenkin värjäämään liukuvärjäten, joten oma värjäys operaationi oli hieman erinlainen. Tavallisesti liukuväri tehdään upottamalla kangasta vähän kerrallaan värjäys aineeseen vaikutusaikana. Niin että haalein kohta melkeimpä vain käväisee värissä. Tämä tapa kyllä toimii usein, mutta valkoinen kangas on todella haastava värjätä nätisti, joten.. tein hieman soveltaen noudattamatta vaikutusaikoja ja annostuksia. Minulla oli noin 3 ämpäriä, joissa jokaisessa oli erimäärä väriainetta. Tummasta vaaleaan. Dippasin kankaan ensin tummempaan, sitten vaaleampaan ja vielä vaaleampaan. Toistaen tätä kunnes kangas alkoi näyttää hyvältä. Yksinkertaista ja sottaista. Sitten kangas kuivuumaan ja ehkä tärkeintä: en pessyt kangasta mitenkään, jotta valkoinen pysyisi mahdollisimman puhtaana. Tälläinen värjäystapa ei takaa kestävää väriä, mutta kyseessä onkin cossiin tarkoitettu kangas, jota en heitä konepesuun.

Värjäyksen jälkeen alkoi kukkien maalaaminen. Luonnostelin kuvion ensin tussilla, jonka jälkeen maalasin ihan perus kangasvärillä päälle. Laimensin väriä ruiskuohenteella, tällöin se leviää nätimmin ja on muutenkin todella suuri apu maalatessa kankaalle. Jouduin myös maalaamaan sinistä sävyä tummemmaksi liukuvärjäyksestä huolimatta ja tämä olisi ollut hyvinkin vaikeaa ilman ruiskuohennetta. Se on nimittäin parempi vaihtoehto kuin vesi, sillä väripigmentti sekoittuu siihen paremmin ja siinä on mukana kiinnitysaineita. Litran pullo maksoi Hobbypointissa vähän päälle 6 euroa. Voin sanoa suoraan että koko pullo meni tähän maalausprojektiin. 

Ongelmilta en säästynyt, nimittäin jouduin maalaamaan takakappaleet uudelleen,
värin levittyä vahingossa liikaa kankaan yläosaan.

Kuvassa kuvio ennen ja jälkeen siistimisen.

Kun pohjamaali oli maalattu pariin otteeseen, aloin siistimään kuvioita. Siistin reunoja valkoisella tussilla ja rajasin vielä sinisellä, jotta kuviot korostuisivat. En tiedä, kuinka monta tuntia minulta loppuenlopuksi kuvioihin meni, ainakin reilu 10 tunti, kuka tietää kuinka paljon. Varmaan enemmänkin, mutta olin hyvin itsekriittinen tuijotettuani niitä kauan. Pyrin siis tekemään kuviot mahdollisimman siististi, niin siististi kuin vain pystyisin tekemään. Lopussa kiitos kyllä seisoo, kuten parista kuvasta ehkä huomaatte, kukat ovat paljon hienompia, kun niitä on siistitty ja rajattu tusseilla. Valkoisia kangastusseja minulta kului 9 ja sinisiä 3. Jälkikäteen kuulin että tussit olisi voinut täyttää laimennetulla kangasvärillä uudelleen. Noh, ensi kerralla kokeilen tätä niksipirkkaa.

Kuvioiden valmistuttua, ompelin haorin kasaan. Sisuskankaana käytin ohutta, turkoosin sinistä popliinia. Oli vaikeaa löytää tarpeeksi ohut sisuskangas takkiin, nimittäin jos jokin lonetassa on huonoa, niin sen paksuus. Puhumattakaan siitä, että kuviot ja paksuhko maalikerros saavat kankaan näyttämään hyvinkin kankealta, eikä se meinannut aluksi laskeutua ollenkaan nätisti. Sisukangas kuitenkin auttoi asiaan ja loppupelissä jäykkyys ei näy enään niin paljoa. Voin kuitenkin sanoa että takin ompeleminen kasaan ei ollut helppoa. Jäätävän, painava ja jäykkä riepu, monella tapaan niin raivostuttava.

Kasaan ommeltu takki, josta puuttuu ''reunakappaleen'' kuviot.

Ommeltuani takin kasaan, maalasin vielä etumukseen tulevat kuviot. Jälkikäteen ihan siksi, että liukuvärin ja kuviot kohdistuisivat paremmin. Lopulta vielä loppu siistimiset, perusteellinen silittäminen, jotta saumat suoristuisivat ja kuviot kiinnittyisivät. Kangas maali/tussi/värjäys kiinnitetään silittämällä, noin 30 sek per kuvio/kohta ilman höyryä. Päälle voi laittaa toisen kankaan tai leivinpaperia. Ei välttämättä sillä korkeimmalla lämmöllä, riippuu ihan kankaasta.

Takin reunuksissa ja hihoissa on myös pienet reiät, joihin laitoin kultaiset purjerenkaat. Renkaista on tarkoitus roikkua tupsut ja muut härpäkkeet, joista kerron myöhemmissä postauksissa.

Takki valmiina, mallinuken päällä.

Cossin työläin ja näyttävin osa on nyt valmis. Olen ylpeä aikaansaannoksesta, vaikka minua ärsyttääkin suunnattomasti värin leviäminen, pienet väri tahrat  (joita olen yrittänyt puhdistaa huonoin seuraamuksin) ja satunnaiset ei niin täydelliset yksityiskohdat.. Hihojakin jouduin itseasiassa lyhentämään ja mittasuhteet voisi olla hieman paremmat. Kaipaisin helmaan ainakin 5 cm lisää pituutta. Oli myös tärkeää muistaa kummalle puolelle asua tulee mitkäkin kuviot ja.. noh, minulla on vain tuo yksi reffi, minkä mukaan kukkia piirsin, joten jouduin hieman keksimään omasta päästäni miltä kuvointi näyttää esimerkiksi takaapäin.

Mutta kuten sanoin, olen turhan itsekriittinen, koska olen tuijottanut tuota riepua niiin monta tuntia, joten muistan ulkoa mikä kohta ärsyttää ja mikä on onnistuneempi.. Lisäksi ensimmäiset kukat ovat nätimpiä kuin viimeisenä piirretyt ja niin edelleen. Pakko silti myöntää, että siitä tuli hieno!

.........

Vihdoinkin postauksen lopputekstien aika. Kirjoitin tätäkin postausta luvattoman pitkään. Aluksi minun piti yhdistää tähän monta eri osaa Utashirosta, mutta taisi tämä takki vielä kaiken kunnian. Toisaalta sehän on tämän asun ''katseen vangitsia''.. tai ainakin toivon niin. :D

Seuraavaksi kerron teille lopuista Utashiron työvaiheista. Asu on jo melkein valmis ja odottelen itseasiassa että posti tuo pari puuttuvaa osaa. Joten valmiin lopputuloksen näette tosiaan frostissa. Kiitos jos jaksoit lukea tänne asti ja toivottavasti tekstistä oli sinulle jotain iloa! :>

Yksityiskohtia valmiista kuvioinnista.

Viideskymmenes asu ja kehittyminen cossaajana.

Satuin eilen laskemaan pitkästä aikaan monta cossia olen tähän asti tehnyt. Vahingossa huomasin, että cossini Queen Himikosta on peräti viideskymmenes asuni. Hieno lopetus vuodelle 2016 ja hyvä aloitus vuodelle 2017. Olen asusta hyvin ylpeä ja kisasin sillä Shippoconissa. Sijoituin kunniamaininnalla. Näin jälkikäteen koen suurta ylpeyttä tehtyäni sen, nimittäin jokunen vuosi sitten, en olisi edes katsonut hahmoa ''cosplay mielessä''.

Sattumalta olin myös tehnyt twitterin puolella meemin, jossa haastoin ihmisiä näyttämään ensimmäisen ja viimeisimmän asun mitä oli tehnyt. Oli mielenkiintoista nähdä ihmisten cosseja ja erityisesti kehittymistä.

Omassa versiossani on ensimmäinen ja juurikin tämä viideskymmenes asuni. Tuntuu hyvältä sanoa noin, sillä noh, suoraan sanottuna en olisi koskaan edes kuvitellut, että tulisin tekemään noinkin montaa asua. Ei sillä väliä, että osa on ''kaappicosseja'', osa ihan perus cosseja ja osa taas tasokkaampia, kisalavoille tehtyjä cosseja. Niitä on jokatapauksessa jo viisikymmentä.


Nimittäin yksi ongelma tai pikemminkin rajoite minulla cosplayssa on se, etten löydä tarpeeksi hahmoja mitä cossata. Pääsemme aiheeseen nimeltä itsetunto ja ulkonäköpaineet. Voisin puhua itsetunnosta ja sen kehittymisestä loputtomiin. Koen että minulle on todella vaikeaa löytää oikeasti sellainen hahmo, joka täyttää kaikki tai edes osan kriteereistä, mitä hahmolle asetan. Eikä kyseessä aina ole kysymys ''Osaanko tehdä tämän?'' vaan ''Miltä tämä asu näyttää minun päälläni ja kehtaanko pukeutua tähän?'' tai ''Eihän paksut reiteni tai käsivarteni näy liikaa?''.

Yleensä epävarmuus tulee ihan omasta päästä, eikä suinkaan siitä, että minua koskaan olisi haukuttu lihavaksi cossaajaksi. Silti tiedän itse peiliä katsomalla, olevani ylipainoinen ja se on suuri taakka tässä harrastuksessa, voin sanoa sen suoraan ja kaunistelematta. Vaikka kukaan ei olekaan suoraan minulle sanonut, niin esimerkiksi kisalavalla pohdin usein, kuinka moni katsomossa ajattelee ''Toi cossi on hieno, mut cossaaja on liian isokokoinen..'' tai ''Mikä myötähäpeä.. kui tolla on pokkaa kisata?'' Ajatukset löytyy päästä, vaikka koitan olla välittämättä niistä ja varmasti joku noin ajatteleekin. Mutta onko se minun ongelma? Ei oikeastaan. Minulla on omat syyni cossata ja ensisijaisena ei todellakaan ole muiden mielyttäminen. Vaikka tottakai sitä hyvin usein kyseenalaistaa, miksi juuri minä valitsin cosplayn, kun se on minulle henkisesti välillä todella raskasta. Toisaalta voin olla entistä ylpeämpi saavutuksistani, koska tiedän, ettei mikään ole ollut helppoa.. ja silti olen kokenut onnistumisiakin.

Joskus on kuitenkin julmaa, etten voi toteuttaa edes murto-osaa cossihaaveistani, unohtamatta sitä kateutta, kun voit vain katsoa miten joku muu cossaa juuri sinun unelmiesi asua ja itse et voi tehdä sitä, koska et yksinkertaisesti halua cossata hahmoa jolla on minihame.

Samalla kun vertaan kuvaa, missä on 1. ja 50. asuni, huomaan heti suuren kehittymisen. Kuten näette, pääni ja kasvoni on peitossa. Tuohon aikaan itseluottamukseni oli luokkaa ''apua otsatukka ei ole silmillä, kasvoni näkyvät!''. Enkä osannut tietenkään meikata ynnä muuta. Uusimmassa taas minulla ei ole edes otsatukkaa, pääni pyöreä muoto suorastaan korostuu.. Mutta se ei haittaa, kehittyminen näkyy muussakin kuin itse asussa tai saumojen siisteydessä. Nimittäin itsetunnossa.

Seuraavaksi jos mietitään, missä muussa voisin olla kehittynyt, niin ensimmäisenä tulee mieleen kuvattavana oleminen (kts. kuva 2011vs2016). En koe että se olisi vieläkään helppoa, mutta kyllä siinäkin on kehitytty paljon. On helpompi rentoutua ja tietää jo vähän mistä suunnasta näyttää itsensä mielestä parhaimmalta. Asiaa tietysti helpottaa eräänlainen luottamus kuvaajaan, mikä on kasvanut vuosien varrella. Pienenä vinkkinä annankin, näin kuvaajana, että jutelkaa ihmeessä oman kuvaajanne kanssa, kuka se ikinä onkaan. Esimerkiksi kummasta kasvon puoliskosta itse pidätte enemmän ja niin edelleen.. Kuva kun voi olla jonkun muun mielestä todella hieno ja teknisesti täydellinen, mutta itse näkee vain sen rypyn tai kaksoisleuan kuvassaan. 

Tein tosiaan useamman version tuosta ''ensimmäinen vs viimeinen cossi'' meemistä, sillä halusin tutkailla kehittymistäni vielä syvemmin. Kuva, jossa on ''2012 vs 2016'', näemme kuinka ennen piilotin kasvoni pitkän otsatukan alle. Uudemmassa sen sijaan katson rohkeammin kameraan, silmät ja kasvot näkyvät. Kulmat ja silmämeikki tuovat heti ilmekkyyttä ja katson rohkeammin kameraan. Tottakai asiaan vaikuttaa kehittyminen maskeerauksesta ja meikkaamisessa. En arki elämässä pahemmin ole ikinä meikkiä käyttänyt, joten jouduin opettelemaan sen kokonaan cosplayn takia. 

Kehittymistä on varmasti näkyvissä monessakin muussa asiassa. Ihan jo maalaus- ja ompelujäljessä. Kokonaisuus pelaa paremmin, propit ovat hienompia jne. Lista on loputon, kun rupeaa tarpeeksi tutkailemaan asuja. 

Olen harrastanut cosplayta nyt noin 6 vuotta ja olen kehittynyt monessa asiassa. Olen ylpeä kehityksestä, mutta samalla turhautunut, kun seuraan joitakin muita cossaajia, joiden asujen teko ja itsensä hyväksyminen tuntuu niin paljon helpommalta. Puhumattakaan siitä kateudesta, miten jonkun hoikemman ihmisen on niin helppo valita cossinsa ja pukeutua siihen. Olemme kuitenkin kaikki yksilöitä ja itseään pitäisi arvostella omien voimavarojen, taitojen ja ominaisuuksien mukaan. Ei pidä verrata itseään muihin. Jotku ehkä tuntuvat olevan luonnonlahjaksuuksia jo ekaa cossia tehdessään tai super nättejä ja hoikempia kuin sinä. Totuus on.. että niillä ''paremmillakin'' on omat murheensa ja kasvukipunsa.

Se, mikä tämän postauksen idea on.. noh, pohtia omaa kehitystäni cossaajana ja ehkä vähän avautua itselleni vaikeasta ja arasta aiheesta, nimittäin ulkonäköpaineista ja itsetunnosta.

Lisäksi nostan kysymyksen teille lukijat, miten koette itse kehittyneenne ja missä asioissa? Itsetutkiskelu on mielenkiintoista ja joskus on ihan palkitsevaa pysähtyä katsomaan taaksepäin. Harvoin muistaa olla ylpeä saavutuksistaan. 

. . . . . . .

Huhhuh, kirjoitin tätä postausta ikuisuuden ja tekstiä tuli enemmän kuin tarpeeksi. :D Himikosta tulen ehkä kertomaan lisää myöhemmin. Sen tekemisessä on monta mielenkiintoista vaihetta. Joten näihin kuviin ja tunnelmiin, näkemiin!

Pakollinen alkuesittely

Hei ja tervetuloa Biffcos - cosplay sivustolle! Sivuja ylläpidän minä, Biffe (tai Bihve). Olen vuosimallia -92, naispuolinen harrastaja. Asun etelä-suomessa, tällä hetkellä tuusulassa. Cosplayn lisäksi harrastan valokuvausta ja kuvataidetta.

Olen aiemmin ylläpitänyt kahta blogia, joista toinen oli cosplay painotteinen. Blogien suosion kadottua, tein facebook sivuston cosseilleni. Lisäksi minut löytää tottakai worldcosplay sivustolta ja deviantartista. Kaikkein aktiivinsin olen kuitenkin twitteristä, jota päivitän jatkuvalla syötöllä. Facebook on ehkä virallisin sivustoni ja sinne sisältöä tulee suppeasti, kun taas twitter on turhankin henkilökohtainen, joten cosplay asiat hukkuvat sinne herkästi. Tämä blogi on luotu tarkempaa sisältöä varten. Tämä on se paikka, jonne tulen postaamaan wip-kuvia, suunnitelmia, tekopostauksia, photoshoot kuvia ja laidasta laitaan kaikkea mahdollista, mikä muihin sivustoihin ei istu. Postaustoiveita otan tottakai vastaan ja tavoitteeni on tehdä tutoriaalimaisia postauksia oudoimmista tuotoksistani.

Linkki vanhaan blogiin löytyy sivun reunasta, jonka pidän säilössä eräänlaisena arkistona yleisön pyynnöstä.  Lisäksi haluan arkistoida vähän omaa historiaani tänne, joten seuraavaksi kerron teille vähän juuriani harrastajana ja kerron itsestäni vähän turhaa infoa.

Aloitin cosplayn jo vuonna 2009, mutta ensimmäisen kunnollisen cossiasun tein vuonna 2010. Ihan eka conini oli Animecon VI (2008). Yhdessä Mourun kanssa menimme ekan kerran yhdessä Desuconiin (2009) Jonka jälkeen conit ovat olleet vuoden kohokohta ja loppua ei näy.

Asuja on tullut tehtyä jo useampi, tällä hetkellä luku on pyöreä 50. Ensimmäinen kisani ikinä oli Mimiconin Gotta Gijinka'em All! - kisa, jossa sijoituin 1. Shiranui -gijinka asullani. Tuon jälkeen rohkaistuin jatkamaan innokkaammin cossaamista ja kisaamista. Muita sijottumisia ja kunniamainintoja on tullut parikin kappaletta, mutta tavoitteena on saada sijottuminen vähän isommassa kisassa. Juoksen yleensä pukukisoissa, sillä kansainväliset kisat eivät inspiroi ja esityskisaaminen on kaukainen haave.

Lisäksi tottakai arvostan itse cosplayssa juuri kädentaitoja, joten haluan kisata siitä, miltä asuni näyttää, kuin siltä, miltä itse näytän tai esiinnyn. Näin karkeasti ilmaistuna.. Ylipäätään cosplay on just mun juttu siitä syystä, että käsillä tekemisellä ja luovuudella pääsee pitkälle. Harrastuksena kultaakin arvokkaampi myös kokemusten ja uusien tuttavien takia. Cosplay on kuin elämäntapa, joka ottaa, antaa ja opettaa.

Cossaajana olen hyvin itsekriittinen ja valikoin asuni tarkoin. Itsetuntoni ei ole paras vahvuuteni, mutta se on kasvanut paljon vuosien varrella ja koen kehittyväni jatkuvasti. Vahvuuteni on ehdottomasti maalaaminen ja kaikki muu luova paskartelu propeista outoihin viritelmiin. Ompelemisesta en pidä ja vältän usein monimutkaisia asuja. Toisaalta tavoitteeni on myös vähän kehittyä ompelussa ja kaavoittamisessa paremmaksi. Kierrätys on lähellä sydäntäni ja ei ole suurikaan ihme jos yutakani onkin (vanha)verho. Tykkään ajatuksesta, ettei materiaalien tarvitse olla ne kaikkein kalliimmat kankaat. Onhan sekin taito, jos osaa tehdä pahvista armorin, worblan sijaan.

 

Asun yhdessä kumppanini, Mourun kanssa. Käymme yhdessä coneissa ja teemme usein paricosseja. Lisäksi kuvaan paljon Mourun asuja ja olen kirjaimellisesti hänen oma hovikuvaajansa. Vastavuoroisesti hän usein kuvaa minun asujani. Mouru on se ihminen, joka kulkee vierelläni tapahtumissa ja jonka kanssa vietän suurimman osan ajastani. Taloudestamme löytyy myös kissa, Saatana, johon tulette varmasti tutustumaan.

Siinä olin nyt infoa kiinnostuneille. Tervetuloa vielä kerran ja toivotaan että tämä blogi pysyy aktiivisena ja onnistun luomaan teille mielenkiintoista luettavaa. Muutosta aiempiin vuosiin.. on toivottavasti monipuolisemmat ja hyödyllisemmät sisällöt. Tottakai paljon kuvia.

Tämä oli pakollinen alkuesittely, kiitos ja näkemiin. Nähdään oikeiden postausten merkeissä!